oppimaisema.fi

oppimaisema.fi
Alla oleva blogi on siirretty pääosin oppimaisema.fi- palveluun

sunnuntai 12. syyskuuta 2010

Oppimaisema muutoksessa
















Viime aikoina on puhuttu paljon tulevaisuuden koulusta.

Sen sijaan, että puhuttaisiin ’tietystä’ tulevaisuuden koulusta, muuttuva oppimaisema pyrkii tuomaan näkökulman jatkuvasta muutosprosessista. Oppimaisema korvaa tässä yhteydessä myös oppimisympäristö- käsitteen, koska oppimisympäristö- käsite on parissakymmenessä vuodessa pirstaloitunut eri käyttäjien toimesta tarkoittamaan hyvin eri asioita.

Meskasen mukaan* se, että koulusuunnittelussa on unohdettu toimijat l. oppilaat ja opettajat, on viimeisten vuosikymmenten ajan jarruttanut koulurakennusten kehitystä heidän tarpeidensa mukaiseksi. Koulurakennuksen kehitystä ja innovaatioita on jarruttanut myös suunnittelijoiden ja pedagogien yhteisen kielen puuttuminen.
Nykyinen koulusuunnittelusysteemi järjestelmineen ja määräyksineen antaa siis vain vähän tilaa innovaatiolle ja on pysähtynyt paikalleen jo vuosikymmeniksi.¨
*(Meskanen, S. Future School – 2000- luvun koulusuunnittelun teemoja ja typologiota. TKK. 2008)

Oppimaisema on suunniteltu, pedagogiset lähtökohdat omaava tila, jonka oppijat kohtaavat ja jossa he toimivat.

Kyseessä on siis oppijan näkökulmasta subjektiivinen tilakokemus, johon pyritään suunnittelulla vaikuttamaan. Tämä tilakokemus, joka sisältää esim. koulumatkan, koulurakennuksen, opetustilat, opetusvälineet ja opiskeluvälineet, on jokaisella oppijalla erilainen.

Muuttuva oppimaisema- hankkeen aihealueena on koulusuunnittelu tilojen ja kalusteiden osalta sekä uusien opetuksen tarpeita huomioivien innovatiivisten teknologioiden suunnittelu ja testaaminen opetuksessa.

Tervetuloa arvottamaan ja arvioimaan ympärillämme olevia ja rakentuvia oppimaisemia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti