oppimaisema.fi

oppimaisema.fi
Alla oleva blogi on siirretty pääosin oppimaisema.fi- palveluun

perjantai 1. kesäkuuta 2012

iTEC –hankkeen kolmannen pilotointisyklin suomalaiset koulut valittu


iTEC –hankkeen kolmas pilotointisykli toteutetaan syys-joulukuussa 2012 yli 250 opettajan ja opetusryhmän voimin noin 15 Euroopan maassa. Suomesta kolmannen syklin pilotointiin on valittu yksitoista koulua, ja pilotointi toteutetaan näissä kouluissa noin kolmessakymmenessä opetusryhmässä.

Valitut koulut ovat:
Sursik skola, Pedersöre
Högstadieskolan lönkan, Helsinki
Itäkeskuksen peruskoulu, Helsinki
Latokartanon peruskoulu, Helsinki
Kasavuoren koulu, Kauniainen
Kirkonkylän koulu, Muhos
Kaukovainion koulu, Oulu
Metsokankaan koulu, Oulu
Ritaharjun koulu, Oulu
Pateniemen alakoulu, Oulu
Takalo-Raasakan koulu, Kannus

Onnittelut valituille kouluille! Olemme yhteydessä koulujen rehtoreihin ja mukaan ilmoittautuneisiin opettajiin uuden lukuvuoden alettua elokuussa.

Kouluilla, jotka eivät päässeet mukaan kolmanteen pilotointisykliin, on mahdollisuus päästä hankkeeseen mukaan neljännessä tai viidennessä syklissä.  Neljäs sykli toteutetaan kevätlukukaudella 2013 ja viides sykli syyslukukaudella 2013.

perjantai 25. toukokuuta 2012

Tila- ja kalustehankkeet koolla Oulussa

Opetushallituksen rahoittamat tila- ja kalusteratkaisuihin keskittyvät oppimisympäristöjen kehittamishankkeet kokoontuivat 24.5.2012 Oulun normaalikoululla. Antoisan päivän aikana saimme kokonaiskuvan siitä, missä eri hankkeet ovat menossa ja kävimme paljon hedelmällistä keskustelua hankkeiden työskentelystä, kontaktipinnosta ja yhteistyömahdollisuuksista. Hyvä päivä.

keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Tuore väitöskirja fyysisestä oppimisympäristöstä

Linkin takaa löytyy Marko Kuuskorven tuore väitöskirja  
Tulevaisuuden fyysinen oppimisympäristö. Käyttäjälähtöinen muunneltava ja joustava opetustila

http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-29-4956-4

maanantai 21. toukokuuta 2012

iTECin kolmossyklin pilotoijien valinta menossa

iTEC -hankkeen syksyllä 2012 totetutettavan kolmannnen pilotointisyklin osallistujien valintaprosessi on parhaillaan työn alla. Pilotointiin osallistumisesta oli kiinnostunut ilahduttavasti 32 koulua ja noin 70 opettajaa. Tästä joukosta tullaan valitsemaan kymmenisen koulua ja 30 opettajaa/opetusryhmää. Kaikki halukkaat eivät siis millään mahdu mukaan, mutta onneksi uusi mahdollisuus osallistumiseen avautuu syksyllä 2013, jolloin toteutetaan hankkeen viides ja samalla viimeinen pilotointisykli.
Kolmanteen sykliin valitut koulut/opettajat pyritään julkaisemaan vielä ennen toukokuun loppua.

torstai 3. toukokuuta 2012

Järvenpään lukiota ihastelemassa

MOM- päiviä vietettiin kahden päivän ajan hienon monitoimiareenan ympärille rakennetussa Järvenpään lukiossa.

Opiskelijoita lukiossa on noin tuhat ja areenan ympärille on rakennettu yliopistomainen minikampus tiedekuntineen.

Kuvissa viihtyisä opettajanhuone ja arkkitehti sekä rehtori ihastelemassa Areenaa.

keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Latokartanon koulu

Tänään tulimme keskelle kiivasta Latokartanon arkea. Vieraita Koreasta ja Ukrainasta, siitä huolimatta vieraanvaraisuutta MOM-tutkijoita kohtaan riittää.

Mielenkiintoiseksi tämän kohteen tekee tapa järjestää opetusta. Täällä on viisi pientä yhtenäisperuskoulua yhdessä koulussa. Näin opetuksesta on saatu joustavaa ja eri opettajaryhmien sekä muun henkilökunnan välinen työskentely luontevaksi.